Gastronomia

Syö sujuvasti ranskalaisittain

Ensinnäkin, älä koskaan tule ajoissa! Anna viimeisille valmisteluille vielä ylimääräiset 10-15 minuuttia. Muista miettiä myös plaseeraus, jottei kukaan jää paikatta.

Pöydässä kukaan ei saa syödä, ennen kuin isäntä on maistanut ruokaa. Eikä juoda skoolaamatta ensin. Saati jättää lautaselle ruokaa.

Kädet ovat pöydällä tai sen yläpuolella, mutta eivät kyynärpäät. Leipä murretaan, ei leikata veitsellä. Myöskään salaattia ei käsitellä veitsellä vaan haarukalla. Kastike syödään lautaselta imeyttämällä se leipään, ja tällaista leipäpalaa kutsutaan nimellä “canard” (ankka).

Juustoa ei syödä koskaan aamiaisella, vaan isolla lounaalla, joka nautitaan mieluiten kello 12.00. Juusto tarjoillaan aina ennen tai jälkeen jälkiruoan.

Säännöt voivat kuulostaa uuvuttavilta, mutta itse asiassa ne varmistavat, että ateria sujuu vilkkaan seurustelun merkeissä ja kaikkien kannalta rattoisasti. Ei parane unohtaa, että ranskalaisille jopa itse ruokaa tärkeämpää on siitä keskusteleminen ja väitteleminen.

Hyvää ruokahalua!

 

Kuva ylhäällä: Liz Jones / CC